torstai 16. heinäkuuta 2015

6. Yksityistunti

Nyt olisi aika kertoa siitä yllätyksestä. Tallille saapui kaksi viikkoa sitten Latviasta 13-vuotias trakehner tamma, Gvenda 'Lady'. Tuttavamme omistaa tämän tamman mutta minä ja Satu ollaan siinä apuna hoitelemassa ja ratsastelemassa häntä. Mutta mennäänpäs keskiviikon yksityistuntiin, minkä menin Ladyllä.

Tallille mentyäni, kävin taukotuvasta hakemassa kypärän ja hanskat. Sitten menin talliin ja otin kaapista harjat ja suojat. Harjailin Ladyä, laitoin suojat jalkaan ja kävin hakemassa varusteet, joita aloin laittelemaan vähän ennen viittä. Kun olin valmis, lähdin maneesiin. Maneesissa katoin jalustimet sopivan pituisiksi ja kiristin vyötä. Sitten kävelin nokun aikaa ja pitikin siirtyä yksityispuolelle, koska normi tunnit alkoi. Otin muutaman ravipätkän ja taivuttelin ennen Katan tuloa. Sitten siirryin ympyrälle Katan ympärille käveleen. 

Taivuttelin paljon ja Lady palkitti sen pyöreydellä. Sitten alettiin ravaileen ja jatkettiin samaan malliin. Lady tuli koko ajan paremmaksi. vaihdettiin suuntaa ja kävelit aluksi ennen ravi työskentelyä. Oikeaan kierrokseen Lady tuntui vähän jäykemmältä, mutta alkoi kuitenkin taipumaan ihan kiitettävästi. Ravien jälkeen otettiin laukkaa, joka ei meinannut nousta ratsastajan virheiden takia, mutta asiaa korjattiin minkä jälkeen laukka nousi erittäin hyvin. Tehtiin laukassa Katan sanojen mukaan " ajattele keskilaukkaa ratsastamatta sitä ", tämä sujui erittäin hyvin ja laukan tempo muuttui huomattavasti. 

Vaihdettiin suuntaa vasempaan kierrokseen, missä tammalla meinasi tulla pikkuisen kiire, mutta kiire saatiin pois, kun aloimme tekemään taas laukassa työskentelyä. Keskilaukkaa ratsastamatta, sujui myös vasempaan kierrokseen. Laukkojen jälkeen siirryin käyntiin ja tehtiin pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle. Ihan uralle ei ehtinyt väistää, kun oli kuitenkin sen verran huonosti tilaa. Käynnissä väistöt sujui ihan hyvin, raviin siirryttäessä omat ulkoavut jäi vähän vähäiselle. Ja suunnat meni ihan sekaisin itsellä. :D Mutta tuli sieltä kuitenkin ihan hyviäkin pätkiä. Otettiin väistöjen jälkeen vielä laukkaa molempiin suuntiin uraa pitkin. Laukat sujui ihan hyvin, mutta Lady meinasi jäädä vähän laiskaksi. Sen jälkeen kevensin loppu ravit ja käyntien aikana sain palautteen, mikä on aina kiva kuulla. Tunti meni siis tosi hyvin ainaki omasta mielestäni ja toivottavasti oma ratsastus vielä kehittyy pitkällekkin. :) Tallissa hoidin sitten Ladyn pois ja lähin kotiin.

Ei ollut kuvia, koska ei ollut kuvaajaa ja kamera on vanhempien mukana matkalla. Mutta katsotaan saanko pokkarilla aikaiseksi videon viikonlopun ratsastuksista. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti