Aloitetaanpas estekisoista, joissa menin 70cm. Leirien jälkeen aloin pikkuhiljaa valmistella Greytä ja itseäni kisoihin. Olin myös töissä kaikissa muissa luokissa paitsi tietenkin omassa. Heti 50cm-luokan jälkeen menin laittamaan Greytä valmiiksi ja lähdin maneesin verkkaamaan. Verkassa yritin saada Greyn avuille ja eteenpäin pyrkiväksi. Grey tuli ihan hyvin avuille ja oli muutenkin todella kiva. Sitten aloin ottamaan pari hyppyä ristikolle ja pystylle. Vasempaan kierrokseen otin yhden hypyn okserille. Sitten menin oikean kierroksen verkka-alueelle. Siellä otin sitten pari hyppyä vain. Ensimmäisen kerran okserille tuli kielto mutta sitten toisella kerralla päästiin yli. Verkan jälkeen menin kentän laidalle, josta pääsinkin jo kentälle odotteleen. Siellä kiertelin niitä esteitä, joissa oli puska tai portti. Edellisen ratsukon lopetettua aloin valmistella meitä omaan suoritukseemme.
Nostin kättä tuomarille ja sain lähtömerkin. Grey oli todella hyvin pohkeen edessä ja muutenkin poni tuntui ihan mahtavalta. Uusinnan alettu poni todella syttyi ja oli ihan superhyvä! Yhden esteen jälkeen unohdin minne mennä, joten tiestä tuli suunniteltua pidempi. Mutta yleisesti ottaen rata oli parhain mitä olen ratsastanut ja ponikin oli ihan super! Meille ei tullut virhepisteitä ja sijoituskin oli hyvä 5/15.
Kuvat c. Elina Tryyki
Sitten mennäänkin koulukisoihin. Jäätiin Satun kanssa estekisojen jälkeen tallille yöksi ja aamulla sitten haettiin Grey ja Pomera sisälle. Aloitin Gvendan letityksellä ja Laura oli pitämässä heppaa kiinni, jotta se malttaisi pysyä paikoillaan. Heti Gvendan letityksen jälkeen menin tietenkin letittämään Greytä ja Laura tuli auttaan siihenkin kun mun piti lähteä laittaan itseäni kisakuntoon ja varustamaan Gvenda. Varusteet laitettuani lähdin verkkaamaan.
Verkassa taivuttelin hieman ja tein alaspäin siirtymisiä, koska ne ovat itsellenikin hieman hankalia. Kun minua edeltävä ratsukko oli radalla niin pääsin itse odotteleen aitojen sisään, kun pitkä rata oli jo valmis niin se oli vain lyhennetty lyhyen radan ajaksi. Pian pääsin itsekkin radalle odottelemaan lähtömerkkiä. Kisat tosiaan oli kentällä ja tuomari oli autossa tuomaroimassa. Gvenda ei onneksi kyttäillyt sitä pahemmin ja meni mukisematta kunnolla päätyyn. Pian sainkin aloittaa suorituksen. Yleisesti ottaen ratamme oli ihan hyvä, mutta vielä on todella paljon parannettavaa. Hevonen ei ole täysin avuilla eikä tuntumalla. Ja siirtymisissä on vielä opittavaa. Oltiin kuitenkin 3/10. ja saatiin valkoinen ruusuke. Silti radassa oli jokin, josta en ollut kovin tyytyväinen. :D Ollaan mietitty tammalle uutta kuolainta, kun sillä on tällä hetkellä Stubbenin Easy Control-kuolain mikä ei ole ollut kovin hyvä Gvendalle. Joten kokeilimme tässä pari päivää sitten vähän ohuempaa kolmipala oliivia, joka osottautui sitten todella hyväksi Gvendalle.
Gvendan jälkeen sitten hyppäsin Greyn selkään, kun Laura vei Gvendan talliin. Lähdin sitten verkkaamaan Greytä. Poni tuntui todella kivalle ja oli eteenpäin pyrkivä (sillä taisi olla edellispäivän estekisat vielä päällä... :D). Greytä ei tarvinnutkaan mitenkään ihmeellisesti ratsastaa, koska se oli ennestään jo hyvä. Otin vain pari laukkaa, jotta se ei ehtisi kovin laiskistua mutta verkkasin sitä ravissa enemmän. C:n ohjelma siis ratsastettiin pitkällä radalla, joka oli siis ensimmäinen pitkä rata minulle. Greyn kanssa rata meni todella hyvin. Prosentteja meille tuli 57,609% mikä oli todella hyvin, kun ajattelee että olin viimeinen ja voittajaan meillä oli 2,5 pistettä eroa (C:ssä lähtijöitä oli siis 4). Ja muutenkin Greyn kanssa tehtyyn rataan olin niin tyytyväinen, koska poni oli niin super hyvä!
Kuvat c. Laura Yrjänheikki
Tämä postaus alkaa olemaan tässä. Kisahommat jatkuu sitten taas heinäkuun alkupuolella, kun tallilla on 3.7 seuraestekisat ja 4.7-5.7 alue-estekisat, vai pitäisikö sanoa 1- ja 2-tason kilpailut. Ja 27.6-28.6 tallilla on 3-tason kilpailut, joissa olen töissä ja kuvailemassa. Mutta mennäänpäs takaisin niihin estekisoihin mitkä on ensi viikolla. 3.7 menen 1-tason estekisoissa Greyllä 60cm ja 4.7 2-tason estekisojen yhteydessä järjestettävään 1-tason luokkaan, joka on 70cm. Näitä kisoja odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti