sunnuntai 6. joulukuuta 2015

61. Joulukalenteri 6: Valmennus täyteinen viikonloppu

Viikonloppu meni siis valmentautuen Salla Salkolan silmien alla. Jälleen olen todella tyytyväinen valmentajaan ja tehtäviin. Tykkään todella paljon Sallan tavasta valmentaa ja hänen tehtävistään. Mutta aloitetaampa lauantaista.

Lauantai:

Meidän porukassa oli 3 ratsukkoa, joten ryhmä koko oli ihan sopiva meille. Mentiin kaikki yhdessä kävelemään toiseen päähän hieman ennen valmennuksen alkua. Pian kuitenkin päästiin aloittelemaan ja Salla kävi kyselemässä taustoja. Hän kuitenkin muisti meidät edelliseltä kerralta ja kysyi että miten meillä on mennyt ja onko mulla ollut apukäsiä ratsastuksen suhteen. Tehtiin yhteistä alkuverkkaa molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa. Ravi oli alussa jo aika tahdikasta ja eteenpäin pyrkivyyttä, sitä kyllä oli. Poni oli aika virkeänä kokoajan ja yhdessä välissä se tekikin sen pukitukset. Kun oltiin saatu verkkailtua, niin aloiteltiin tehtävää. Eli alussa tehtiin avoja käynnissä pitkille sivuille. Eelis oli hieman tahmea käynnissä, mutta se parani kuitenkin kokoajan. Tehtiin siis ensin vasempaan kierrokseen avoja.

Sitten siirrettiin raviin ja tehtiin avot ravissa. Ravissa avot on meille helpompia kuin käynnissä, koska silloin ponilla on eteenpäin pyrkimys kohdallaan. Avot sujui paremmin mitä enemmän toistoja tehtiin, koska itse pääsin paremmin mukaan. Lisättiin käyntiin siirtyminen avon sisälle ja aluksi tämä tuotti meille vaikeuksia, kun poni ei meinannut siirtyä käyntiin. Nämäkin alkoi kuitenkin sujumaan. Sitten jatkettiin avot ravissa ja nostettiin avossa laukka ja laukattiin lyhyet sivut, jonka jälkeen jatkettiin avossa. Laukassa Eelis tuntui todella hyvältä vaikka se olikin vasen kierros, joka on huonompi. Jäätiin vielä pääty-ympyröille, jossa otettiin laukkaa. Eelis oli laukassa kokoajan tosi hyvä. Vaihdettiin tämän jälkeen suuntaa oikeaan kierrokseen ja lähdettiin tekemään avoja taas käynnissä. Nyt avot oli helpompia myös käynnissä

Siirrettiin sitten raviin ja tehtiin käyntiin siirtymiset avon sisällä. Ne siirtymiset alkoi pikkuhiljaa sujumaan. Vähän myöhemmin alettiin tekemään laukannostoja avossa ja jatkettiin lyhyt sivut normaalisti. Nyt kun oltiin oikeassa kierroksessa poni tuntui paremmalta laukassa. Muutaman toiston jälkeen jäätiin pääty-ympyröille ravissa ja alettiin ottamaan laukkaa myös siinä. Siis se tunne, kun poni liikkuu ja kantaa itsensä itse, eikä minun tarvi olla potkimassa kokoajan eteen.

 Sitten kevenneltiin ja käveltiin. Sen jälkeen olikin tiedossa karsinan siivousta ja ruokien tekoa. Eelis sai myös kengät etusiin ja nyt ei tarvi pelätä kauheasti liukkautta, kun ponilla on nastarenkaat alla.

Tämä kuva ei valmennuksesta. c. Laura Yrjänheikki
Sunnuntai:

Lähdettiin taas porukalla halliin valmistautumaan valmennukseen. Noustiin selkään ja käveltiin hetki että päästiin isommalle alueelle. Käveltiin hetki ja saatiin lupa alkaa keventeleen. Kevenneltiin rauhassa ja Salla opasti kaikkia vuorotellen. Sitten alettiin ottamaan laukkaan ja laukattiin ensin oikeaan kierrokseen. Koskaan aikaisemmin mulla ei ole ollut laukassa samanlaista tunnetta kuin nyt. Laukka oli tosi tahdikasta ja rentoa, poni kantoi itsensä tosi hienosti. Sitten vaihdettiin suuntaa vasempaan kierrokseen ja jatkettiin verkkaamista. Vasen laukka oli paljon parempaa kuin eilen. Poni oli hyvä kokoajan.

Aloiteltiin tehtävää ja tehtävänä oli siis pohkeenväistöä suoralla uralla. Käynnissä Eelis oli tosi hyvä, aina kun huolehdin oikean kyljen matkaa. Lisättiin hieman haastetta tähän ja otettiin pieni raviin siirtyminen väistön sisällä. Tämä tuotti meille alussa hieman vaikeuksia mutta se parani loppuun. Vaihdettiin suuntaa oikeaan kierrokseen ja tehtiin väistöjä taas käynnissä. Nyt Eelis oli todella hyvä ja kun alettiin lisäämään raviin siirtyminen väistöön, sekin alkoi sujumaan tosi hyvin.

Sitten jäätiin pääty-ympyröille ravissa ja väistätettiin avoimella sivulla hieman. Sitten kun Salla oli avustanut yhtä ratsukkoa, hän tuli meidän pääty-ympyrälle, jossa oli kaksi ratsukkoa. Nostettiin laukkaa ja Salla sitten ohjeisti meitä laukassa. Poni vastasi kaikkiin apuihin niin kuin halusin. Laukka pyöri tosi hyvin. Vaihdettiin suuntaa vasempaan kierrokseen.

Jäätiin suoraan pääty-ympyrälle ja väistätettiin taas avoimella sivulla takapäätä ulos. Sitten otettiin taas laukkaa ja poni oli tooosi hyvä laukassa. Se oli tosi hyvin tasapainossa vasempaan. Tämän jälkeen alettiin tekemään loivaa kiemurauraa ravissa molempiin kierroksiin. Vasempaan kierrokseen otettiin muutama kerta loiva laukassa ja pitkä sivu tultiin sitten keskilaukkaa. Kaikki toimi tosi hyvin. Oikeaan kierrokseen me ei Eeliksen kanssa otettu enää laukkaa, kun Salla sanoi että tähän on hyvä lopettaa, joten keventelin ja kävelin ponin. Salla sanoi että kehitystä on tapahtunut sitten viime kerran.

Innolla odotetaan seuraavaa valmennus kertaa! <3

Tämä kuva ei valmennuksesta. c. Laura Yrjänheikki

lauantai 5. joulukuuta 2015

60. Joulukalenteri 5: Tavoitteemme kaudelle 2016

Kausi 2015 aika vaihtelevasti. Tällä kaudella olen päässyt kisaamaan muutamalla muullakin hevosella. Greyllä olen startannut 6 lähtöä, Eeliksellä 3 lähtöä, Gvendalla 2 lähtöä ja Sallilla 1 lähtö. Sijoitussaldossa yksi 3. sija Gvendan kanssa.
Kaudessa olen erityisen tyytyväinen viimeisiin kisoihin. Eelis meni odotettua paremmin, olin jo valmistautunut siihen että Eelis pelleilee, ihan väärin arvioin ja saatiinkin päälle 61%. Loppuvuosi meneekin valmentautuen ja hauskaa pitäen. Ollaan suunniteltu Siirin kanssa sitä että joululomalla irtohypytettään Eelis, jotta saadaan ponin mieli pysymään virkeänä.

Ensi kaudella jatketaan tietenkin valmennuksissa käyntiä ja yritän ahmia kaikki mahdolliset kouluvalmennukset. Tullaan varmaan myös käymään jossain muualla valmennuksissa, jos vain mahdollista. Valmennuksilta tietenkin odotetaan kehitystä ja yritetään hankkia kokemusta mahdollisimman paljon eri valmentajilta. Itse tietenkin haluaisin päässä ratsastamaan eri hevosilla, jotta itselle tulee kokemusta myös muista. 

Eeliksen liikuntaa yritetään tietenkin pitää niin monipuolisena kuin vain mahdollista. Eli estetreenejä lainakuskin kanssa, irtojuoksutusta ja -hypytystä, juoksutusta, maastoilua ja eikä tietenkään unohdeta sitä koulutreeniä.

Mitä odotan valmennuksilta? Odotan juurikin onnistumisia ja niitä epäonnistumisia, jotta kehittyisimme. Haluan oppia ratsastamaan mahdollisimman eleeyttömästi. Omat jalkani pitäisi saada pysymään lähellä hevosta häiritsemättä sitä. Pohkeiden käyttöä nopeammaksi ja napakammaksi, mulla on tapana jäädä joko puristaan tai hieromaan kylkiä. Kädet pitää saada rennoiksi, jotta se olisi pehmeä. Ryhtiä jämäkämmäksi ja etukenosta pitäisi tietenkin jossain vaiheessa päästä eroon. Nämä tavoitteethan ei ole pelkästään ensi kaudelle, vaan se istunta on ikuinen projekti. Aina löytyy jokin pieni virhe mikä vaikuttaa hevoseen.

Kisakaudelle on sellaiset tavoitteet että pääsisin kisaamaan heB:tä, ehkä jopa 2-tasolle? Mutta alkukaudesta lähdetään starttaamaan heC:tä ja yritetään jatkaa samasta mihin jäätiin tällä kaudella. Eli lähen hakemaan samanlaista rataa kuin tämän kauden viimeisissä kisoissa. Siirin kanssa suunniteltiin että, Siiri starttaisi heA:ta alkukaudesta, jos on jotain helppoja luokkia. Haluaisin päässä starttaamaan tallimme 3-tason kisoissa 2-tason luokkia ensi kesänä, siihen tähdätään. Tuo tavoite on ehkä hieman suuri, mutta töitä tehdään, jotta se toteutuisi. Onneksi minulla on niin kannustavat opettajat ja maailman paras poni. Ilman näitä ei pitkälle pötkitä!
© Charlotte Palosaari

torstai 3. joulukuuta 2015

59. Joulukalenteri 4: Toivekuvapostaus osa 1

Teen kuvapostauksen kahdessa eri osassa tai jopa useammassakin jos tulee vielä ideoita. Eli ideoita saa vielä laittaa ja muistakaahan laittaa ehdotuksia myös kysymyspostaukseen! :)








keskiviikko 2. joulukuuta 2015

58. Joulukalenteri 3: Joululahjatoiveet

Tässä hieman toiveita mitä haluaisin itselleni ja Eelikselle. :) En jaksanut alkaa sitten laittaan mitään linkkejä sivuille mistä vaatteet ja varusteet on otettu. :D Pääosin Hööksistä ja Horzelta.


tiistai 1. joulukuuta 2015

57. Joulukalenteri 2: 15 Faktaa meistä

Tässä nyt tällainen faktapostaus. :)
1. Olen 16-vuotias.
2. Olen ratsastanut epäsäännöllisen säännöllisesti 9 vuotta, tunneilla olen käynyt tästä ajasta ehkä vajaa 5-6 vuotta.
3. Olen tippunut 10 kertaa.
4. Mulla on Eeliksen lisäksi koira ja hamsteri.
5. Rakastan suklaata!
6. Lempisarjani on Bones ja Under the Dome
7. En ole hypännyt yli 5 kuukauteen.
8. Eelis on 10-vuotias.
9. Eelis tykkää sellaisista hevosille tarkotetuista lakuista.
10. Eeliksellä voi tehdä mitä vain maastoilla, hypätä ja vääntää koulua.
11. Eeliksellä on varmaan miljoona lempinimeä.
12. Olen Eeliksen 7. omistaja Suomessa ja Eelis on tullut Suomeen vuonna 2011.
13. Eelis on maailman ihanin!
14. Eelis on klipattu.
15. Olisin niin tylsistynyt ihminen, jos en olisi ostanut Eelistä.

maanantai 30. marraskuuta 2015

56. Joulukalenteri 1: Elämäni hevoset


 c. Niina (kesä 2013)
c. Satu (tää on otettu keväällä 2015 :D)
Ihan ensimmäisenä pääsee esittelyyn Pietro Negro eli Pietu. Pietua me alettiin hoitamaan Satun kanssa 2012 syksyllä. Pietulla ei oltu tehty useampaan kuukauteen oikein mitään. Meillä oli Satun kanssa tarkoitus alkaa treenaamaan ratsuksi. Alkutaival kuitenkaan ei mennyt niin kuin kirjoissa, joten nähtiin parhaaksi jättää ratsastus kokonaan pois vähäksi aikaa. Vasta vuoden vaiheessa alettiin ottamaan ratsastusta enemmän kehiin. Pikkuhiljaa Pietu alkoi toimimaan ja sitten 2013 keväällä otettiin ensimmäinen laukkapätkä. Kokoajan Pietu kehittyi ja sen kanssa alettiin ottamaan jo pikku hyppyjäkin. Tehtiin myös erilaisia maastakäsittelyjä, irtohypyytettiin -ja juoksutettiin. Maastoiltiin kesällä tosi paljon, ja 2014 syksyllä käytiin Huldalla ja Pietulla muutaman kerran maastossa. Pietu on niin mukava ja hellyyttävä ruuna. <3 Nyt en ole enää käynyt vähään aikaan Pietun luona, kun aika menee Eeliksen kanssa. Joku viikonloppu täytyy kyllä lähteä Satun kanssa käymään siellä.


Stone Capes Flower saapui Keminmaahan kesällä 2012. Kukan kanssa aloiteltiin rauhallisesti, huonolla kunnolla ja vanhalla iällä ei heti voitu tehdä oikein mitään. Kun Kukka alkoi kuntoutumaan niin voitiin pikkuhiljaa ratsastella. Satu kävi Sakulla ja minä Kukalla, maastoiltiin ja tehtiin ihan vaan kentällä perusjuttuja. Tämä tamma on ehkä herkin hevonen millä olen ratsastanut, kyljistä ihan superherkkä, herkkä siis sillä tavalla että jalat ei saanut paljoa osua kylkiin niin takajalka nousi. Kukalla oli myös perusnivel, jolla meni alussa erittäin hyvin mutta sitten yhtäkkiä hevonen ei enää pysähtynyt. Tässä olikin varmaan ongelmana se että hevosella oli toisiakin ratsastajia ja kaikki ratsastajat ratsastaa erillä tavalla. Kokeilin hackamorea ja hevonen toimi yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen meillä olikin muutama viikko välissä että ei päästy käymään tuolla tallilla, niin siinä välissä Kukasta olikin ehtinyt tulla tosi huono myös hackamorelle. Kukka on lopetettu tämän vuoden keväällä.

Sembs Ouradour oli 3v kun aloin hoitamaan sitä. Tämä tamma on kyllä semmonen pakkaus että tylsää sen kanssa ei ole. Sempsi ei ole mikään helppo tamma, tammamainen todellakin on. Tämän kanssa oppi sen että aina ei ole helppoa. Tamman kanssa olen kuitenkin ajanut ensimmäiset kertani. Ollaan käyty ajelemassa reellä pellolla ja istuttu nauttien kyydistä. Koppakärrylläkin olen omistajan kanssa käynyt pienellä hiitillä. Oli se aika hieno tunne, kun pääsi oikealla ravihevosella pääsi päästelemään kunnolla pellolle. Pitkään aikaan en ole nähnyt tammaa, pitäisi kyllä käyä tätäkin pippuripakkausta katsomassa. :)



Elbrus eli Eelis saapui tallille kesäkuun keskivaiheilla. Muistan vielä elävästi sen, kun käytiin Satun ja Lauran kanssa tarhoilla katsomassa tätä upeaa ilmestystä. :D Ensimmäinen kerta, kun näin ponin liikkeessä olin vaan silleen että oikeasti toi poni on vaan niin hieno. Ensimmäinen ratsastustunti minkä menin, rakastuin poniin täysin. Halusin mennä kesän viimeiset tunnit Eeliksellä. Yhdellä tunnilla en päässyt meneen sillä, kun yksi ostaja ehdokas kävi testaamassa sitä. Sen jälkeen kuitenkin pääsin sillä vielä tunnille. Kun kesän tunnit oli loppunut päätin kysyä Katalta että saanko liikuttaa Eelistä muutaman kerran, joka venyi kuitenkin kahteen viikkoon. :D Samaan aikaan olin tallilla kesätöissä ja yhtenä päivänä kysyin Katalta että mitä hintaluokkaa poni on. Soitin heti iskälle sen jälkeen.

Mietittiin viikon ajan ostoa, sitten 14.7.2015 Eeliksestä tuli minun ensimmäinen oma poni. Voi kuinka onnellinen olin silloin ja vielä onnellisempi olen nyt. <3 Eeliksen kanssa oli alussa tosi paljon ongelmia, en saanut ratsastettua sitä kunnolla eteen ja kisoissa Eelis perseili ihan kunnolla. Näistä ongelmista ollaan pikkuhiljaa päästy pois. Onneksi mulla on niin hyvä tukiverkosto tallilla, kun Siiri ja Kata opettaa minua, en voisi olla onnekkaampi.




Kun aloitin ratsastustunnit uudestaan, oli Grey ensimmäinen ratsu, jolla menin tunnille. Ponin kanssa pääsin taas ratsastuskoululaisen makuun ja sen kanssa pääsin ensimmäistä kertaa oikeasti hyppäämään. Tässä ponissa ei ole mitään huonoa sanottavaa. Greyn kanssa kävin ensimmäiset koulu- ja estekisat. Hyppäsin ihan sika hyvän 70cm radan kisoissa, jotka jää varmaan viimeisiksi estekisoiksi minun osalta. Grey on maailman paras opetusmestari lajissa kuin lajissa. Grey lähti muutama viikko sitten viettämään eläkepäiviä. <3 Ikävä on...

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

55. Ideoita!

Jälleen saa laittaa ehdotuksia! Tällä kertaa kuva- ja kysymyspostauksiin, jotka sitten ilmestyy joulukalenteriin.

Sitten pientä infoa tulevasta viikonlopusta. Eeliksen kisakausi ei ole vielä ohi, Siiri nimittäin menee hyppäämään 50-60cm estekisoihin. Eilen Siiri hyppäsi Eeliksellä ja hyvin oli mennyt, en siis itse ehtinyt katsomaan, kun olin tallissa siivoilemassa. Ehkä mieki joskus käyn hyppäämässä jotain pientä reeneissä. ;)
 


tiistai 17. marraskuuta 2015

54. Kisakauden päätös

Lauantaina oli meidän osalta viimeiset koulukisat. Menin Eeliksellä C-merkin kouluohjelman ja Siiri meni ponilla B-merkin kouluohjelman.
Aikaisemmat koulukisat mitkä olen startannut Eeliksellä, ei ole mennyt niin hyvin. Eelis on aina laukkaosuuksilla ryöstänyt tai jotain muuta typerää. Tällä kertaa lähdin sillä mielin että saisin sen laukan pysymään tasaisena ja ennen kaikkea ponin pysymään hanskassa. En ehtinyt kauaa verkkaamaan, mutta poni kuitenki oli tosi kivan tuntuinen ja sitä ei tarvinnut paljoa tuuppia eteenpäin. Mikä parasta, poni oli tosi hyvin avuilla kokoajan ja sain sen kuuntelemaan vain minua. Lähdin siis toisena ja C:ssä oli siis 16 lähtijää.
Kun pääsin aitojen sisään, niin ratsastin tuomaripäätyyn ja tein muutaman pääty-ympyrän ravissa ja sitten otin myös laukkaakin vähän. Poni oli tosi kiltisti aidoissa. Pian sainkin lähtömerkin ja sain aloittaa.

Alkutervehdykseen tultiin aavistuksen vinossa. Raviin lähtö oli vähän laiska. Lävistäjä ME oli askeleen pidennys keventäen. Se oli ihan ok näin omasta mielestä. Sitten tuli BH lävistäjä ja keskivaiheilla oli 4 askelta käyntiä. Siirtyminen käyntiin oli hieman töksähtänyt mutta raviin oli sitten parempi. Sitten tulikin ensimmäinen laukannosto. Olin niiin tytyväinen kuinka hyvä se laukka oli ja se pysyi kokoajan samana. Poni ylläpiti laukan hyvin loppuun asti, eikä ryöstänyt. Alaspäin siirtymiset ei olleet oikein hyviä. Sitten täyskaarto, joka oli ihan hyvä. Vasen laukannosto ja pääty-ympyrät. Laukka olisi saanut pyöriä paremmin. Taas täyskaarto, joka oli paljon parempi kuin edellinen. Sitten vain suoraa uraa ja RS radan poikki ja I:ssä pysähdys. Pysähdys oli hyvä mutta raviin siirtyminen oli laiska. Mutta sain siitä kuitenkin 7,0. Ja lopputervehdys ja rata oli ohi. Poni oli ihan huippu ja olin niiiin tyytyväinen kokonaisuuteen. Radan jälkeen vein ponin talliin ja menin juttelemaan heti Siirin kanssa.

Olin vielä Siirin kanssa, kun kuulin prosentit. Prosentteja tuli 61,389%. Oltiin molemmat silleen että mitä ihmettä. Mun piti äkkiä lähteä pois siitä, kun aloin itkeen ja menin heti halaamaan ponia. Olin sijoilla viimiseen ratsukkoon asti, mutta sitten tipuin ja olin 5/16. Mutta se sijoitus ei tuo sitä hauskuutta kisoihin.

Siirillä meni kyllä tosi hienosti ponin kanssa vaikka se oli ollutkin vähän tahmea. Mutta prosentteja tuli silti päälle 63% ja he olivatkin sitten 2/16. Tämä oli niin hyvä päätös kisakaudelle että ei voisi olla tyytyväisempi! Ensi vuonna sitten jatkuu.

tiistai 3. marraskuuta 2015

53. Toivepostauksien aika!

Nyt saa heittää ihan urakalla toivepostausaiheita!
Nyt siis ihan kaikenlaisia postausideoita kehiin!

 Joulukalenteria varten tarvitsen siis ideoita, jotta saadaan kaikki luukut täyteen. Postauksia teen siis etukäteen, jotta ei tule sitten joulun alla niin kiire. Kaikki mahdolliset ideat tervetulleita kuhan on hevosiin liittyviä (voi kyllä laittaa muitakin ehdotuksia esim. kysymys- ja kuvapostauksiin). ;)
 © Laura

perjantai 30. lokakuuta 2015

52. HIHS 2015

Nyt on taas yksi HIHS koettu. Jälleen yhtä huikea tunnelma ja erittäin hienoja suorituksia. Tämä postaus tulee hieman myöhässä, kun olen ollut tallilla ja koneeni jäi kouluun, muistin ottaa sen vasta tänään matkaan. Muutama ostoskin tuli tehtyä ja niihin olen ihan tyytyväinen.














 Dressage Knot out oli jälleen niin kivaa katsottavaa. Huomattavasti parantunut viime vuodesta, jolloin oli ehkä hieman tylsähkö. Nyt kyllä ylitti odotukseni! Solos Lacanin eläkkeelle jääminen oli kyllä haikea osuus, itsellänikin meinasi tulla itku.




 
Parasta oli kuitenkin World Cup. Tottakai jännitin suomalaisten puolesta, oli kyllä todella harmillista kun kukaan ei päässyt uusintaan. Voitto kuitenkin meni Romain Duguetille, joka ratsasti hienon radan nopeasti. Voittaja oli kyllä suuri yllätys. Ostoksista teen varmaan erillisen postauksen vaikka ei tullut paljoa osteltua. :) 

torstai 22. lokakuuta 2015

51. Täältä tullaan HIHS 2015

Tätä on niin kauan odotettu! Huomenna olisi vihdoin aika lähteä kohti Helsinkiä. Mennään junalla ja ollaan joskus aamulla sitten perillä. Ärsyttää vähän, kun juna on perillä seitsemän aikoihin ja saadaan hotellihuone vasta 16.00. No ompahan aikaa kierrellä kaupungilla. :D
Meillä on Satun kanssa koko päiväliput sunnutaille. Tämä on jo kolmas HIHS putkeen. Joka kerta tämä tapahtuma on ollut näkemisen arvoinen ja toivottavasti on vastasuudessakin! 

Tunnelma on aina eri mitä joissakin 1-3-tason kisoissa. Parastahan HIHSissä on World Cup, jossa saa taputtaa kädet tunnottomiksi ja kannustaa ääni käheäksi. No, ehkä se ei kuitenkaan ihan noin mene. Kädet on kyllä ollut melkoisen kipeät taputuksista. Kouluratsastusta katsoessa ei tarvi taputtaa niin tiheään, mutta sitten kun esteet tulee kehiin ja suorituksia tulee 2 minuutin välein.

Sitten kv-luokissa saa jännittää suomalaisten puolesta. Toivotaan että kisamenestys on Suomella tänä vuonna hiukan parempaa. On hienoa että suomalaisia starttaa tänä vuonna aika paljon. Oma suosikkini on Anna-Julia Kontio, joka varmasti tulee pärjäämään.

Eikä tietenkään pidä unohtaa expoa. Expo on yksi syy, miksi haluan lähteä. Sunnuntaisin tarjoukset ovat olleet niin hyviä ja löytöjä tekee paljon. Varaan jälleen muutaman satasen, jotta saan ostettua Eelikselle ja itselleni uusia varusteitä. Oikeastaan koskaan mulla ei ole ollut mitään tiettyä juttua mitä lähden hakemaan, vaan katselen aina paikan päällä mitä on ja ostan sitten minkä parhaaksi näen.


Oletteko te menossa tänä vuonna? :)