torstai 16. heinäkuuta 2015

23. Eilinen tunti

Eilen mentiin tavalliseen tapaan kymmenen aikaan tallille. Ensimmäisenä käytiin putsaamassa Ludden ja Ladyn karsinat. Sitten haettiin Lady sisään ja haettiin harjat, suojat ja suitset. Ladyn ollessa valmis lähdettiin maneesiin. Satu meni Ladyllä ilman satulaa. Katsoin Satun ratsastelua ja Satun lopetettua mentiin talliin ja lähettiin hakemaan poneja sisälle. Kata kysyi että haluttaisiinko juoksuttaa pari hevosta. Kun oli sisällä niin otettiin suitset ja liina. Varustettiin heppa ja lähettiin maneesiin. Annoin hepan kävellä vähän aikaa ja sitten siirsin sen raviin. Välillä se säikähteli, mutta kuunteli tosi hienosti pelkkiä ääniapuja. Juoksutettuani hepan, mentiin takaisin talliin. Suitset annoin sitten Satulle toisen hepan juoksuttamista varten. Menin auttamaan alkeistuntilaisia. Heidän lähdettyä maneesiin menin etsimään Satua ja sitten vain oleskeltiin kahviossa. Puolta tuntia ennen meidän tuntia harjailin Sallin, jolla menin siis tunnilla. Noin varttia vaille puoli kolme aloin varusteleen Sallia. Meillä alkaa tunti aina puoli kolmelta.

Maneesissa kiristin vyön ja hyppäsin selkään. Alkukäyntejä otettiin oikeaan kierrokseen vähän aikaa ja sitten alettiinkin jo tuleen väistöjä. Salli oli vähän laiska mutta se ei sinänsä haitannut. Sitten tultiin ravissa ja jotkin pätkät oli ihan hyviä. Otettiin pikkaisen laukkaa oikeaan suuntaan sillälailla että pääty-ympyrät tehtiin laukassa mutta pitkät sivut harjoitusravissa. Nostot oli ihan hyviä. Vaihettiin suuntaa ja tultiin väistöt heti ravissa. Loppua kohden väistöt oli jo vähän parempia kuin alussa. Sitten otettiin laukkaa vasempaan suuntaan. En tiedä mutta mulla on monesti niin että puolessa väliä tuntia laukat ei vaan jotenki luonnistu. Mutta sitten taas alkaa meneen vähän paremmin. Sitten otettiinkin jo hepat raviin ja kevennettiin loppuun. Itselleni jäi hyvä mieli kuitenkin tunnista.



Hieno poni. <3
Kaikki kuvat c. Laura

Kuvista ja videolta huomaa kuinka paljon on vielä opittavaa. Esimerkiksi istunnan, käsien ja jalkojen kanssa. Jaloissa huomaa puristusta ja käsissä passiivisuutta. Kiitos Lauralle erittäin
paljonmateriaaleista! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti