sunnuntai 27. syyskuuta 2015

46. Kuulumisia ja Salla Salkolan kouluvalmennus

Miten se aika nyt näin nopeaa menee? Edellisestä postauksesta on varmaan jo valovuosi. Mutta Eeliksen kanssa on mennyt ihan hyvin ja ollaan päästy treenaileen valmennuksissa ja tunneilla. Niin ja onnistuinhan mie tippumaankin yhdessä kouluvalkussa, kun poni päätti pukittaa. :D

c. Laura Yrjänheikki (vanha kuva)



Eelis klipattiin viime viikon lauantaina ja poni oli kyllä tässä toimenpiteessä erittäin nätisti. Inhottavin asia Eeliksen mielestä oli pumpulien poisotto korvista, kun se kutitti niin paljon. Saatiin poni kuitenkin klipattua hyvin ja onneksi sen kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Meillä on ollut testissä muutaman kerran tallilta myynnissä oleva Kiefferin Master koulusatula. Mietinnässä on vielä tuo ostopuoli, kun muuten satula on ihan ok paitsi siivet on ehkä hieman liian pitkät mulle ja satula on muutenkin vähän kova istua. Ratsastelen varmaan vielä muutaman kerran sillä ja sitten teen päätöksen.

Koulukisat on niin rankkoja. :D
 
Eilen mulla oli sitten kouluvalmennus taas vaihteeksi, valmentajana tällä kertaa Salla Salkola. Aina on jotenkin todella mukava päässä eri valmentajien silmien alle ratsastamaan. Minun ryhmässä oli 4 ratsukkoa.

Annettiin hevosten kävellä rauhassa alkuun kun Salla kävi jututtamassa meitä kaikkia. Salla ei kysynyt ihmeempiä, kun hän tiesi Eeliksen jo entuudestaan. Mutta sitten hän kysyi mun ikää ja arviota omasta tasosta.
 Aloimme pikkuhiljaa ottamaan ohjia tuntumalle ja lähdimme tekemään kolmikaarista kiemurauraa käynnissä. Kaarteissa huomasin vasta nyt sen että, kun asetan vasemmalle niin pitää antaa oikealta tilaa kunnolla. Tämän ongelman havaitsin vasta nyt Sallan siitä mainitessa. Pitkälle sivulle teimme kolme pysähdystä. Teimme muutaman kerran tätä käynnissä ja sitten tulimme kolmikaarista ravissa ja pitkällä sivulla taas lisäsimme tempoa. Ravissa Eelis oli hieman laiska ja tahmea. Lisättiin pääty-ympyrät, jotka tultiin sitten laukassa. Laukassa Eelis oli ihan kiva. Vaihdettiin oikeaan kierrokseen ja tehtiin pohkeenväistöjä käynnissä.

Väistöt oli omasta mielestä aika hyviä ja poni toimi hyvin. Ravattiin aina väistön jälkeen F:ään ja siellä siirrettiin käyntiin ja käännyttiin A:n jälkeen väistöön. Tehtiin muutama toisto ja vaihdettiin kierrosta vasempaan ja tehtiin väistöt tähänkin suuntaan. Nyt en saanut takajalkoja niin hyvin mukaan kuin oikeassa kierroksessa. Vaihdettiin vielä kerran suuntaa ja oikeassa kierroksessa tehtiin vielä pääty-ympyrät laukassa. Laukat nousi hyvin mutta olisi saanut olla hieman aktiivisempaa. Sitten alettiin ravaileen ja käveleen. Loppupalaute oli kannustavaa ja rakentavaa.

Itse huomasin valmennuksen aikana kuinka paljon ratsastajassa voikaan olla virheitä. Oma istuntani on etukeno ja minun pitäisi olla ryhdikkäämpi. Varsinkin laukannostoissa pitäisi nojata enemmän taakse ja pitää omat kyljet suorina. Toinen ongelma-alue on kädet. Mun pitäisi saada ne oikeasti rennoiksi olkapäästä asti. Sitten vielä tiedostan että käteni on rauhaton. Se ongelma on nyt aika paha, onneksi pääsen kuitenkin useasti ratsastamaan, jotta sitä harjoitusta tulee siihen että pitäisin käden omalla paikallaan häiritsemättä hevosta. Jalat on hieman mennyt parempaan suuntaan. Mutta nekään ei ole tarpeeksi rennot. Harjoitusravissa varsinkin huomaan että heiluu aika paljon. Mutta näissä kaikissa ongelmissa pitää ottaa huomioon se että ne ei korjaannu muuta kuin harjoittelemalla. :)
Mun sormi tunkeutuu kuvaan. :D

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

45. Lyhyesti kuulumiset

No niin, sain vihdoinkin aikaiseksi kirjoitella tännekkin. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Eelis on kengitetty ja raspattu. Raspauksessa en ehtinyt olla mukana, kun olin koulussa. Eeliksellä oli kuitenkin aika hyvässä kunnossa hampaan, mutta vasemman puolen ylä hampaasta oli löytynyt pieni piikki, joka oli sitten rikkonut limakalvoa. Puolen vuoden päästä on tarkistus, mutta muuten Eelikselle riittää vuoden välein tarkistus.

Eeliksen kanssa on muutenkin lähtenyt hyvin käyntiin ja poni se vain jaksaa väläytellä niitä hyviä puolia. Ollaan käyty tunneilla ja parissa kouluvalmennuksessa. Tiistaisessa kouluvalmennuksessa päädyin tutkimaan maneesin pohjaa, kun Eelis pukitti raipasta. :D Mutta muuten poni on ollut yhteistyöhaluinen. Vielä pari viikkoa sitten Eelis ei ollut kovin nopea pohkeelle, mutta sekin vika on alkanut korjaantumaan ja poni pyrkii eteenpäin.

Ilmottauduin Eeliksen kanssa meidän ensimmäiseen helppoon B:hen. Eli meillä tallilla on 1-tason koulukilpailut. Kisakutsussa oli kaksi b:tä, joista valitsin sen lasten esiohjelma A:n sen helppouden vuoksi. Pitää katsoa miten sitten menee.

Kävin eilen Oulussä Hööksissä, josta tarttui matkaan uudet saappaanvarret, talliloimi ja remonttiturpahihna. Ostokset teki yhteensä 80€. Ja sitten käytiin Centtilässä tulomatkalla, josta ostin vihdoin oman kouluraipan ja sitten letityskummareita.

Tänään oli sitten tallilla Nouse ratsaille-päivä. Lähdin aamusta tallille ja melkein heti kun olin tallilla niin alettiin ottaan opetushevosia sisälle. Esiteltiin siis kaikki opetushepat ratsain, käveltiin vain ympyrällä ja tultiin oman vuoron koittaessa eteen seisoon. Itse esitin Sallin. Salli oli aika likainen, kun ovat olleet laitsalla yöt ja pollet on piehtaroinut. Onneksi saatiin muutaman ihmisen kanssa Salli puhtaaksi ja päästiin tyytyväisinä esitykseen. Esityksiä oli siis kaksi, päivän alussa ja päivän lopussa. Esitykset meni hyvin.
 c. Satu