torstai 21. tammikuuta 2016

62. Uusi vuosi, uudet kujeet!

Anteeksi, että joulukalenteri jäi kesken, mulla ei ollut aikaa koulun ja talli kiireiden takia. Mutta tänä vuonna koitetaan sitten panostaa myös blogipuoleen kunnolla.

Vuosi 2015 on tähän mennessä ollut elämäni paras! Olen päässyt ratsastamaan paljon hienoilla hevosilla ja oppinut uutta. Eikä tietenkään unohdeta Eelistä, Eelis on parasta mitä mulle on viime vuoden aikana tullut eteen. Ponin kanssa alku oli aika takkuista, mutta nyt ollaan menossa jo parempaan päin. Haluan viettää Eeliksen kanssa mahdollisimman paljon aikaa, koska haluan oppia tuntemaan ponin kunnolla. Saada luottamusta ja antaa luottamista. Tänä vuonna, kun lumet sulaa niin aletaan maastoilemaan kunnolla. Eelis tykkäsi niin paljon silloin syksyllä käydä.

Vuosi on alkanut ihan hyvin Eelis on ollut kokoajan vain parempi ja parempi. Laukkaa on saanut pikkuhiljaa kuntoon, joten muukin työskentely on helpottunut. Ollaan käyty tunneilla ahkerasti ja viikko sitten olikin ensimmäinen kouluvalmennus. Ja Salla tuleekin taas 30-31.1 valmentamaan. Tätä odotellessa. :) Tässä on myös mietitty jo D-luvan hankkimista ensi kisakaudelle, vaikka välttämättä en starttaakkaan 2-tason kisoja, mutta se on kuitenkin ihan hyvä olla varmuuden vuoksi. Kisakaudelle onkin tullut hieman uusia tavoitteita, kesällä aiotaan lähteä vähän isommalla porukalla jonnekkin kisoihin. Tästä tulee varmasti hauskaa!

Niin ja en ole vielä blogin puolella maininnut sitä että lähden Siilin ratsastuskeskukseen kesäleirille. Se on 20-23.6. lähden sinne muutaman kaverin kanssa ja otan poninkin mukaan. :)

Tässä oli tällainen pieni höpöttelypostaus. :D Nyt yritän saada vähän useammin tätä blogiakin päiviteltyä ja ehdotuksia postauksiin saa laittaa, mielipiteitä edellisistä postauksista ja kommentteja ehdottomasti tulemaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti